keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Voimakortti viikkojen aloitus


Kuten voimakehys antoikin jo ymmärtää on tulossa elämääni vahvasti mukaan voimakortit ja sitä myöten myös blogiinkin. Alan julkaisemaan kerran viikossa aina maanantaina yhden voimakortin, jonka voiman annan viedä minua sen viikon ajan. Voimakortit ovat RunoTalon Sarilta hankittuja. Täältä löydät lisää tietoja voimakorteista ja niiden käytöstä.




Kortin teksti menee näin:
"Positiivinen elämänasenne on oma vahva päätös. Muutos negatiivisesta positiiviseksi ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollista kun kiinnittää huomion omiin ajatuksiinsa. Myönteisyyden voima on valtavan vahva. Et vaikuta ainoastaan itseesi vaan kaikkiin lähimmäisiisi ja kohtaamiisi ihmisiin. Positiivisuus saa aikaan hyvän kierteen. Voit aloittaa kääntämällä kaikki itseesi kohdistuvat negatiiviset uskomukset vastakkaisiksi eli myönteisiksi. Heikkoudestakin voi löytää vahvuuden."

Kaikki mustavalkokorttien tekstit löydät täältä.

Viime viikon kortin valitsin aivan valitsemalla. Tai se kortti oli tarkoitettu lähinnä tauluun
kuvauksen ajaksi, mutta se jäi tauluun ja sitä myöten esille loppu viikon ajaksi.

Tällä kertaa sekoitin voimakortit pari kertaa ja valitsin sattumalta kortin.
Ja kuinkas ollakkaan tämänkin viikon kortissa puhuttiin voimasta.
Tällä kertaa myönteisyyden voimasta. Aikaisempi korttihan
siis oli Voima :)

Aika mahtava sattuma tai sitten jonkin muun voiman
tarkoittama tapahtuma..



EDIT 27.6.2012:
 Parin päivän jälkeen olen ymmärtänyt taas paremmin voimakortin viestin.
Tarkemmin en kuitenkaan voi nyt eritellä tätä, koska liittyy niin vahvasti
henkilökohtaisen elämän puolelle ja koskee pääosin toisia ihmisiä.
 

1 kommentti:

  1. Voimakkaasti alkoi todella - heitän tästä linkin blogissani ihan justiinsa...

    VastaaPoista

Kommentti on aina tervetullut! :)