sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Hyvinvointi "dietti"

Laihdutus on ollut tässä parin vuoden aikana välillä vähän enemmän välillä vähän vähemmän mielessä. Yhdessä välissä sain laihdutettua (olikohan se 2011 vuosi) 7-8kiloa pysyvästi pois ihan vain ruokavaliolla ja liikunnalla. Sitten homma tyssäsi. Välillä paino kävi alempana ja taas nousi siihen vanhaan. Kokeilin karppausta, pussikeittokuureja sun muita. Mutta kun minun motivoituminen tunnetusti on hieman heikohkonlaista. Miestäni lainaten:" Jaksat viikon ja sitten se into loppuu"

Mutta kun pikadietit tunnetusti toimivat vain yleensä hetkellisesti tai painonpudotuksen avittajana. On siis ainoa vaihtoehto muuttaa ihan oikeasti elämäntapoja eikä pyrkiä vain maksimaaliseen pudotukseen lyhyessä ajassa.

Joskus tällaisia ajatuksia joutuu pohtimaan kauankin ennen kuin ymmärtää lähteä oikeaan suuntaan. Onhan olemassa vanha sanontakin, että onneen ei ole oikotietä. No ei myös usein laihdutuksessakaan.

Olen pohtinut omaa laihdutustani hyväksi toteamani mind map piirroksen kautta. Se on aina yhtä varma ja luotettava työväline.

Lähdin miettimään ensin mikä menee vikaan. No kuten yllämainitsin motivaation säilyttäminen on minulle yksi ongelma. Samoin kuin se, että haluaisin tuloksia nopeasti, mutta lopulta se kostautuu. Lisäksi epäsäännöllinen vuorotyö oman pienen haasteensa, toisaalta myös omat etunsa. Työ tuo haastetta arjen rytmittämisessä. Toisaaltahan taas kaiken saa rytmitettyä jos vain oikeasti haluaa. Tällä siis viittaan ruokailuihin, jotka omassa työpaikassani kuitenkin ovat aina tiettyyn kellon aikaan. Mutta onkin sitten eria asia mihin aikaan itse menee työpaikalle ja tuleeko suoraa kotoa vai esimerkiksi asioilta tms.

Näiden pohdintojen jälkeen siirryin tekemään uutta mind mapia. Keskelle laitoin "hyvinvointi dietti" ja sen ympärille lähdin rakentamaan millainen on minun hyvinvointi diettini, joka siis tarkoittaa elämäntaparemonttia ja sen kautta elämäntapojen parantamista lopullisesti.

Ensin lähdin pohtimaan ruokavaliota ja sen ongelmia sekä tärkeitä osia. Ensimmäisenä tuli mieleen totta kai lautasmalli sekä aterioide rytmitys. Usein kun joku ruokailu jää välistä ja sitten se korvataan herkuilla tms.

Vedenjuonti myös totta kai pompahti mieleen. Tavoitteena 2-3litraa päivässä. Tähän lähdin kehittelemään vesipullojen "viljelyä". Eli huolehdin, että töissä on vesipullo, kotona iso tuoppi, autossa vesipullo, laukussa vesipullo, salikassissa vesipullo... Josko se ei niin pääsisi unohtumaan.

Luonnollisesti ruokavalion painotus täytyisi olla kasviksissa, marjoissa ja vähän myös hedelmissä. Ja taas huomattavasti vähemmän makeisissa. Makeis menetelmässä lähdinkin virittelemään ajatusta siitä, että siirtyisin laatukäyttäjäksi. Eli ostaisin vain vähän ja laadukasta karkkia. Sillä nimittäin viime aikoina on välillä herännyt ajatus joitain karkkeja syödessä, että onko niissä edes muuta kuin väriainetta ja liivatetta? Ja toki pikkusen muistettu laittaa sitä aromiakin jossain e-koodi muodossa.

Ja ehkä myös voisi lisätä sitä ajatusta siihen herkutteluun. Siis tällä tarkoitan sitä, ettei niitä herkkuja vaan lappaisi nälkäisenä nassuunsa kaksin käsin vaan pysähtyisi maistelemaan niitä.

Mietiskelin myös, että jos alkaisin leipoa itse leipää aina pakkaseen kun siltä tuntuu. Mutta ilman, että siitä tulisi "nyt on pakko leipoa, että leipää pakkaseen, että elämäni on täydellistä" -stressiä. Eli
aina kun tuntuu, siltä että haluaa upottaa sormensa taikinaan.

Kaiken pohdinnan pohjalta päädyin tällaiseen ateriarytmiin ja tarjoiluun:

Aamupala n.klo.8:
Puuro, marjat ja raejuusto
juomana rasvaton maito

Tässä kohtaa heräsi ajatus, että otan
selvää työpaikalta voisiko työpaikka tarjota työntekijöille ostaa
lounaan&päivällisen lisäksi myös aamupuuron ( tämä vielä selvittelyssä)
kun meillä kuitenkin se joka päivä töissä keitetään. 

Lounas klo.11-11.30 välillä:
TÖISSÄ: Työlounas + oma kotona tehty salaatti tai kasvikset
kaveriksi, jotta lautasmalli toteutuu

KOTONA: Kasvissosekeitto proteiinilähteellä tai salaatti
proteiinilähteellä

Välipala klo.14:
Hedelmä ja pähkinöitä
tai proteiinipirtelö tms.

Päivällinen klo.16 tai 16.30/17
 TÖISSÄ: Työlounas + oma kotona tehty salaatti tai kasvikset
kaveriksi, jotta lautasmalli toteutuu

KOTONA: Tavallinen ruoka kera salaatin tai/ja
kasvisten lautasmallin mukaisesti
juomana rasvaton maito

  Iltapala klo.19-20
Ruis- tai näkkileipä kalkkunaleikkeellä,salaatilla,
kurkulla,tomaatilla tms.
 Tee hunajalla
Hedelmä


Ruokailun lisäksihän on tietysti olennaista liikunta. Nykyisin viihdyn salilla vaihtelevasti. Onnin kanssa tietysti pyrin lenkkeilemään enempi vähempi, mutta siinäkin on petraamista. 

Oivalsin, kuitenkin ettei liikkumisen tarvitse olla pakko rehkimistä henki hieverissä vaan se voi olla itselle mieleistä ja sellaista mistä oikeasti nauttii ja mitä oikeasti haluaa tehdä. Silti meinaan olla sen verran neuroottinen, että pientä patistusta meinaan itselle kalenteriin merkata aina samalla kun työvuorot merkkaan ja suunnittelen tiettyä viikkoa ja menoja. Näinpä ollen muodostui tällainen ajatus minun hyvinvointi liikunnastani:

Onnin kanssa ulkoilu päivittäin 30min-1h -> hyvän olon lenkki
metsässä nauttien luonnon rauhasta, sen tuoksuista, äänistä ja muista. 
Lähinnä kävellen ja ehkä vähän hölkätenkin. Kuitenkin
ilman minkäänlaista kiirettä.

Kunto uinti 1kerta viikossa 

Kuntosali 1-2krt viikossa omalla ohjelmalla

Jooga 1krt viikossa
Joogan haluaisin aloittaa ensi syksynä.
Sen kautta toivoisin löytäväni itselleni
tietynlaista rauhaa ja rentoutumista. Ja totta
kai hieman venyttelyä korvaavaa osiota.

Olen joskus aikoinaan ylä-aste iässä sitä harrastanut
epäsäännöllisen säännöllisesti vuoden. Mutta
nyt aikuisiällä haluaisin kokeilla uudelleen.




Mutta mitä sitten kun ruokavalio ja liikuntapuoli on kunnossa?
No sittenhän on se henkinen puoli. 

Henkinen puoli on osoittanut viime aikoina vahvuuksiaan kun
olen löytänyt RunoTalon voimakortit sekä erilaisia
ajatuksia herättäviä harjoituksia netistä sekä monia muita
ihania uusia asioita. Lisäksi
antanut itselleni luvan toteuttaa unelmiani ja haaveitani.
Ja antanut itselleni luvan mietiskelyyn.

Toivoisin kuitenkin oppivani kuuntelemaan
vielä enemmän omaa kehoani ja sen pyyntöjä.
Ja olemaan enemmän läsnä, juuri nyt.

Uskon, että kun harjoittelen niin onnistun. Se on varmaa.



Lopuksi vielä  ajatus, joka heräsi tänään. Joka
on myös muhinut kauan. Ja myös muistutellut
itseään paljon. Sitä päätin alkaa toteuttamaan huomisesta alkaen.
Nimittäin tietokoneen ja kännykän vähempi käyttäminen.

Päätin, että käytän tietokonetta tästä lähtien vain 1tunnin päivässä
(laskematta syksyllä alkavia koulutöitä)  ja puhelimen nettiä käytän 
vain 5 kertaa päivässä (tätä määrää
aion vielä supistaa pikku hiljaa).

Uskon, että valitettavasti tämä näkyy jonkin verran myös
blogissa samoin kuin avaamissani/perustamissani Facebook ryhmissä,
mutta uskon että se näkyy myös positiivisesti omassa elämässäni.
Lupaan kuitenkin että blogi tekstejä syntyy jatkossakin tasaisesti.

Tällaiseen pitkään rimpuksi puettuihin ajatuksiin on hyvä päättää
tämä viikko ja valmistautua ottamaan vastaan uusi, erilainen, 
hyvä ja täynnä mahdollisuuksia oleva viikko.


Huomenna alkaa hyvinvointi "dietti" -

If you can dream it, you can do it!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina tervetullut! :)